Blogi
Tämä kokonainen elämäntehtäväni
Kesä on kirjojen kulta-aikaa. Siksi jaan sielukkaaseen uraan sopivan lukuvinkin puutarhatuoliin, rannalle tai vaikka sateisina päivinä nautittavaksi.
Luin keväällä Elizabeth Gilbertin Tämä kokonainen maailmani. Jäin aamuisin loikoilemaan ja lukemaan sivukaupalla niin, että lapsosen herättäminen ja kouluun lähettäminen oli jäädä (ja omat työt).
Romaani kertoo kasvitieteilijä Alma Whittakerista, joka on omalaatuisen ja rikkaan kasvikauppiasisän voimakastahtoinen tytär. Teos kertoo elämäntehtävän löytämisestä ja siitä, miten se liittyy kaikkeen, mitä ihminen on.
Alma aloitti jo lapsena kasvikunnan tutkimisen. Mutta vasta aikuisena, äidin kuolemasta toivuttuaan, hän oivalsi, mikä hänen oma elämäntehtävänsä on: sammaleiden arvoituksen ratkaiseminen.
Oivalluksen jälkeen maailmankaikkeuden mittasuhteet muuttuivat: Maailma oli kutistunut loputtomiksi mahdollisuuksiksi. Hän voisi elää elämänsä tässä pienoiskokoisessa runsaudessa.
Sammaleet ovat vaatimattomia, mutta niin monimuotoisia, että yhden kivenlohkareen pinnan syvälliseen ymmärtämiseen menisi koko elinikä, eikä siltikään tulisi valmista.
”Ylistetty olkoon kaikki se työ, joka minulla on edessäni!”, Alma totesi.
Sammaleiden pienoisuniversumin kautta Alma kytkeytyi omana itsenään ympäröivään maailmaan: rakkauteen, kaukaisiin maihin ja hollantilaisiin sukulaisiin, joita ei ollut koskaan aiemmin tavannut.
Kytkeytyminen maailmaan on sekä ekstaattista että kipeää, pelottavaa ja huikaisevan kaunista. Almakaan ei välttynyt vaaroilta. Ja kuitenkin kokemukset laajensivat Alman näkökykyä ja veivät hänen tutkimustyötään eteenpäin.
Kun ajattelemme elämäntehtävää, miellämme sen usein intohimoksi jotakin tiettyä asiaa kohtaan, kuten Almalla sammaleet. Ja totta onkin, että inhohimo on avain. Mutta yhtä tärkeitä ovat ihmiset, joita kohtaamme ja joiden kanssa elämme.
Heidän olemassaolonsa antaa asioille merkityksen. Ja he auttavat huomaamaan, missä olemme vielä kypsymättömiä. Ne oivallukset vievät yhtä lailla elämäntehtävää ja kokonaista maailmaa eteenpäin.
Jos hermo meinaa välillä kiristyä läheisten ja kesävieraiden kanssa, niin tämän muistaminen voi rauhoittaa. (Ja ainahan on kiva myös vetäytyä hyvän kirjan pariin itsekseen.)